lauantai 19. toukokuuta 2012

Tähti

Blogissa on eletty muutaman päivän ajan ihan hiljaiseloa minun sairasteluni vuoksi. Samaan aikaan iski kuume muine tykötarpeineen, järkyttävät selkäkivut ja päälle vielä haittavaikutuksia lääkkeistä, joten olo on ollut aika "muikea" ja voimat ihan nollissa. Olen jaksanut lähinnä nukkua tai katsella televisiota eikä bloggailuun ole jäänyt energiaa. Haluan panostaa blogin kuviin ja teksteihin parhaan taitoni mukaan, joten mielummin olen sitten ihan hiljaa kuin postaan sellaista, mihin en ole tyytyväinen.

Tänään kuitenkin yritin hieman ryhdistäytyä ja kuvailla erään paketin sisältöä, jonka postimies toi tällä viikolla. Kyseessä on Iittalan Tähti-kynttilälyhty vuodelta 1990. Tähti on Kerttu Nurmisen suunnittelema ja sitä on valmistettu kahdessa värissä: kirkkaana ja sinisenä. Minä halusin tämän esineen nimenomaan kirkkaana ja toivottavasti löydän sille jossain vaiheessa parinkin. Punaiset tuikut sisään ja jouluinen tunnelma on taattu!


Kuvat eivät laadulla hurraa, mutta annettakoon anteeksi tämän kerran. Pistetään sairastelun piikkiin ja ensi kerralla palaan sitten taas parempien kuvien kera. Postissakin olisi yksi mukava paketti odottamassa, että voimat hieman palautuvat ja pääsen sen hakemaan!

3 kommenttia:

  1. Taannoin kirpputorilla tuli vastaan tällainen tuikku. Hinnaksi oli laitettu 1 euro. Jälkeenpäin minua jäi harmittamaan, kun en ostanut. Minun piti tehdä toinen reissu samaiselle kirpputorille. Silloin selvisi syy tuikun edullisuuteen. Hintalapulla oli peitelty lasiin tullut särö. Sinne jäi tuikku houkuttelamaan uutta ostajaa.

    VastaaPoista
  2. Kirpparilla ei kyllä ikinä voi olla liian tarkka ostoksistaan. Huolella kannattaa tarkistaa varsinkin lasiesineet jahyvä että huomasitkin tuikun "hämyn"!

    VastaaPoista
  3. Hei löysin tänään kaksi kpl koboltin sinisiä tähtituikkuja. Ne ovat yht´ yhteen vaaleansinisten ja lasisten tuikkuastioiden kanssa. Erot vain pieniä pohjassa ei ole yhtä syvää koloa kuin vaaleissa, painossa on eroa n 20 grammaa ja tuikku "istuu" syvemmällä kuin vaaleissa. Toisessa oi Iittalan leima ja koboltin sinisiä on myynnissä nimikkeellä "tahtituikku" nettisivustoilla ja ne myös ovat Iittalan. En tiedä ovatko ostamani ehkä vanhempaa mallia. Maksoin niistä 0,50 euroa kpl, eli hyvin edulliset ja mukavat lahjat sain lapsenlapselleni joka kerää Iittalaa. Mutta tarkkana kannattaa aina ostaessa olla. Ja täytyy muistaa, että esim. Iittalan tuotteissa joissa nykyään on pohjan massaan tehty Iittala/ja tekijä ovat yleensä 2000-luvulla. Aiemmin tehdyissä tuotteissa esim. Aino Aallon juomalaseissa ei ole mitään merkintää.

    VastaaPoista