maanantai 25. helmikuuta 2013

Takkatulen loimussa


Yksi uusimmista lasiperheeni jäsenistä on tämä Ristomatti Ratian suunnittelema Takka. Tämä on niin ihana! Ei tule tällä hetkellä mieleen paremmin talven tunnelmaan sopivaa tuikkua. 


Takka on painavaa ja paksua lasia, jonka läpi valo siivilöityy ihanasti. Sympaattiset takkapuut ovat katajaa. Esine on Muurlan valmistama.

Olin haaveillut Takasta jo pidempään, mutta en ollut onnistunut törmäämään sopivaan yksilöön. Esine ei ole enää tuotannossa, joten kauppojen hyllyiltä sitä on ollut turha metsästää ja kaikissa käytetyissä oli aina joku vikana: puut puuttuivat, lasissa oli halkeamia tms. Halusin ehdottomasti, että alkuperäiset takkapuut olisivat tallessa ja esine muutenkin kunnossa, joten hankinta oli siirtynyt ja jäänyt haaveilun tasolle. Ystävänpäivä toi kuitenkin mukanaan tänä vuonna mitä ihanampia lahjoja! Anoppini harrastaa myös lasia ja joskus olinkin tullut maininneeksi pitäväni tästä tuikusta todella paljon. Yllätys oli suuri ja erittäin mieluinen kun helmikuisesta paketista kuoriutui Takka! Itseasiassa laatikosta löytyi jotain muutakin todella ihanaa, mutta siitä omassa postauksessaan.

Kiitos Tiina!


2 kommenttia: