perjantai 22. maaliskuuta 2013

Uudet lautaset

Vaikka tässä (klick!) postauksessa saatoin hieman epäillä Iittalan uutta lippulaivaa, Sarjaton-astiastoa, taitaa tämä kirjoitus paljastaa jotain muuta. Vanhemman postauksen laseissakin esiintyvä Metsä-kuvio vetosi minuun alusta saakka. Lasit olivat puhdas heräteostos, mutta ajatus kauniista Metsä-lautasista ei koskaan jättänyt minua rauhaan. Mietin ja pohdin ja mietin vielä monta kertaa lisää. Meidän taloudessa on täysin pätevät Arabian Arctica-sarjan ruokalautaset, joten todellista tarvetta uusille isoille lautasille ei todellakaan ollut. Mutta niin, koska tässä harrastuksessa pidemmälle edetessä on oikeastaan enää kyse varsinaisesta tarpeesta...

Päädyin siis lopulta antamaan mieliteoille ja kauniille astioille periksi. Suuntasin päättäväisenä kauppaan ja kotiutun erinäisten alennusten jälkeen neljä kappaletta Metsä-lautasia noin 11 euron kappalehintaan. Ja ah, ne ovat ihanat! Ruoka maistuu niin paljon paremmalta kauniilta astioilta.

Nyt kuitenkin Sarjaton-sarjan kohdalta tarpeelliset astiat ovat minun kohdaltani hankittu. Määrällisesti saatan vielä täydentää lasien ja lautasten joukkoa, mutta muuten Sarjattomalla ei enää oikein ole minulle mitään tarjottavaa, jonka todella haluaisin. Ongelmaksi tuli kuitenkin, että nyt kun kerran lähdin uusia ruokailuastioita hankkimaan, tarvitsisi Metsä-lautaset seurakseen ainakin keittolautaset ja ehkäpä leipälautasetkin. Asiaa miettiessä ja Iittalan tarjontaa silmäillessä koin melkeinpä valaistuksen! En ole koskaan ollut Teema-sarjan ystävä, mutta nyt se avautui minulle ihan uudesta näkökulmasta. Syvät lautaset muodostivat täydellisen parin Metsä-lautasten kanssa ja kulmikkaat leipälautaset näin yhtäkkiä tylsän sijaan mielenkiintoisina ja raikkaina vaihtoehtoina vanhoille lasilautasillemme. Luultavasti tästä valaistumisesta on kiittäminen Teeman uusia värejä. Olen aina kuvitellut Teeman raskaana, tunkkaisena ja jopa tylsänä sarjana, koska musta, tummanvihreä tai oikeastaan mikään muukaan näkemäni sarjan väri ei ollut vedonnut minuun lainkaan. Nyt kuitenkin suorastaan ihastuin Helmenharmaan ja uuden värin, Celadonin vihreän sävyihin. 


Mutta niin, kumpi se väri sitten olisi? Tällä hetkellä Celadonin vihreä kiinnostaa minua enemmän, mutta johtuuko se ehkä vain lähestyvästä keväästä? Onko vihreä, vaikka kuinka täydellisessä sävyssä, kuitenkin liian sesonkisidonnainen? Kumman värin lautaset sopisivat vielä vuosienkin jälkeen jokaiseen arkipäivään ja miellyttäisivät edelleen silmääni? Mielipiteitä otetaan innolla vastaan! 

Kumpi väri Sinuun vetoaa enemmän vai onko mielestäsi ihan joku muu väri se paras?

2 kommenttia:

  1. Itsekin pidän ehkä enemmän vihreästä, mutta uskon, että valitsisin kuitenkin loppupeleissä harmaan pidempiaikaiseen käyttötarkoitukseen:) vaikeita ovat valinnat:)

    Ida/
    http://www.sevenstepstotown.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahdottomalta tuntuu tämä päätös kyllä! :-D Onneksi ei ole kiire tämän kanssa niin ehdin muuttaa mieltäni vaikka sata kertaa vielä.

      Kiva kun tulit kommentoimaan blogiini! Kävinkin samantien vierailulla blogissasi ja huomio kiinnittyi heti kauniisiin kuviin. Sait minusta kyllä uuden lukija. :)

      Poista