perjantai 11. tammikuuta 2013

Muumismi

Muumi -tuotteet eivät ole vain mukeja tai kulhoja, vaan myös positiivista elämän asennetta. Nämä muistuttavat sinua arjessa arvoista, jotka tekevät jokaisesta päivästä ainutlaatuisen. Juuri siksi Muumi -tuotteet ovat täydellinen lahja niin itselle kuin lähimmäiselle. Jokaisen tuotteen takana on tarina, jonka taiteilija Tove Slotte on käsin piirtänyt tuotteeseen alkuperäiskuvituksia kunnioittaen.
http://www.arabia.fi/web/Arabiawww.nsf/fi/astiasarjat_muumi-valikoima

Pitkään olen miettinyt, että tekisinkö tästä aiheesta postausta. En pidä itseäni muumimukikeräilijänä. Minulla ei ole tarvetta saada tätä sarjaa täyteen, muumimukeja en etsi huutonetistä tai yleensäkään minulla ei ole niistä juuri mitään mielipidettä. Minusta muumimukit ovat kuitenkin ilmiönä todella mielenkiintoinen, joten ihan sen vuoksi halusin lähteä vähän selvittämään taustoja tälle muumismille. Ja täytyy myöntää, että kyllähän niitä omaankin kaappiin on kertynyt jostain matkan varrelta, joten kyllä ne ansaitsevat oman postauksensa. Vähän jopa järkytyin kun kaivoin kaikki muumit kuvia varten kaapista. Niitä olikin neljätoista (14) kappaletta! Ajattelin, että ehkä kuusi, jopa kahdeksan, mutta että neljätoista... 
 



Muumimukit ovat ehkä tunnetuinta suomalaista keramiikkaa. Niitä rakastetaan meillä koti-Suomessa, mutta myös ulkomailla tunnetaan nämä Tove Jansonin hahmojen perusteella luodut astiat. Muumimukit eivät ole enää pelkkiä astioita, ne ovat käsite. En tiedä huijaanko kovin jos arvioin, että ehkä jopa joka toisesta tai kolmannesta kodista Suomessa löytyy näitä astioita. Se on hurja määrä myytyjä mukeja ja muita astioita! 

Muumimukeja luotaessa tuskin kukaan uskoi millaisen suosion ne saavuttaisivat. Vuosittain julkaistaan 1-2 uutta mukia sekä lisäksi kesä- ja talvisesonkimukit, jotka ovat myynnissä vain tietyn ajan. Varsinkin näistä rajoitetun myyntimäärän mukeista on tullut todellisia harvinaisuuksia, joita myydään isoilla summilla. Ei kyllä tule mieleen muita suomalaisia astioita, joista oltaisiin valmiita maksamaan satoja (jopa tuhansia) euroja. Keräsin netistä muutaman uutisen koskien muumimukeja ja linkitän tähän ehkä harvinaisimmasta mukista, niin sanotusta Fazer-editionista sekä Stockmann-juhlamukista tehdyt artikkelit. Kyllähän se aika hurjalta tuntuu, että astioiden kohdalla voidaan puhua tuhansista euroista ja trokaamisesta!
 

Myynnistä poistuva Muumipeikko-muki
Ovatko nuo mukit sitten tämän kaiken arvoista? Sen päättää jokainen tietenkin aivan itse. Ymmärrän varsin hyvin, että muumimukeihin on varsin helppo hullaantua ja keräämisvimmasta ymmärrän varsinkin jotain! Minusta ne ovat söpöjä ja kuvat ovat taidokkaita, niistä voi kahvittaa aikuisetkin, mutta varsinkin lapset ilahtuvat värikkäistä hahmoista todella. Mukit ovat sopivan kokoisia ja kestäviä, joten ne sopivat arkiastioiksi vallan mainiosti! Yhtään harvinaisempaa sesonki- tai keräilymukia en omista, mutta enpä sellaisista haaveilekaan. Minulle riittävät nämä olemassaolevat vallan mainiosti. Epäilen, että moni saattaisi yllättyä kovastikin kun lähtisi selvittämään, että mikä niiden vuosia uskollisesti aamukahvimukina palvelleiden muumimukien arvo onkaan! Toisaalta ajattelenkin, että olisi ihan hyvä jos moni heräisi vanhempien mukien arvoon ja innostuisi myymään ne keräilijälle, joka ymmärtää mukin arvon ja osaa vaalia sitä, sen sijaan, että yhtenä aamuna muki putoaakin unenpöppörössä keittiön lattialle ja särkyy sadaksi palaksi.

Suosikkimukini: Rakkaus ja Seikkailu     






Oletko Sinä muumisti?

9 kommenttia:

  1. Kivasti sulle onkin näitä silti kerääntynyt vaikka et "muumisti" olekkaan. Itsellä taitaa olla neljä mukia, joista kaksi on kausimukia. Tuo poistuva muki pitäisi hankkia. Muistaakseni joku toinenkin muki jää pois. Taisi olla Niiskuneiti keltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllähän niitä on kertynyt. Tosin suurin osa on lahjaksi saatuja, itse en ole ostanut kun ihan muutaman.

      Poista
    2. Voih, itse olen aivan myyty Muumeille ja kaapista löytyy nyt 31 erilaista mukia, ja niiden joukossa kaikki sesonki mukit + kulhot vuodesta 2007 <3 Lisäksi useampaa mukia on vielä kaksin kappalein, molemmalle tyttärelle omat ;)

      Poista
    3. Sinulla on siis hieno ja mittava kokoelma kertynyt! :) Ovatko mukit ja kupit sinulla käytössä vai säilytyksessä?

      Poista
    4. Osa jokapäiväisessä käytössä ja nuo "kalliimmat" kaapissa odottamassa hyllykköä, mihin mukit saa kauniisti esille kaikkien ihailtavaksi :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sitten kartutin Muumi perhettäni Viljonkalla ja Hemulila <3

      Poista
    2. Sinulla alkaa olla siis koko Muumilaakso jo koossa! ;)

      Poista
    3. 5 perusmukia puuttuu vielä, ja aikoinani olen rajan asettanut että jätän nuo vanhemmat ostamatta (jollei sitten lottovoittoa kohdalle osu)

      Poista