sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Hiljaista lasirintamalla

Blogissa on ollut tämän kuun ihan hiljaista. Muutto on alle viikon päästä ja asunto on ollutkin juuri sen näköinen. Kaikki lasit alkavat pikku hiljaa olla pakattu ja ympäri asuntoa on "ARVOKASTA LASIA, VAROVASTI!!" tekstein koristeltuja laatikoita. Nyt aletaan olla siinä pisteessä, että en voi muuta kuin toivoa, että kaikki rakkaat esineeni selviävät muutosta vaurioitta. Olisi huijausta sanoa, että tämä muutto ei olisi aiheuttanut stressiä. Ensin etsittiin melkein paniikissa asuntoa, sitten mietittiin miten saadaan avain, muuttoauto ja ehtiikö kukaan auttamaan. Ennenkokemattoman haasteen tähän kaikkeen tuo vielä se, että olen ensimmäistä kertaa muuttamassa täysin vieraaseen kaupunkiin, josta en tunne oikeastaan ketään. Tähän lisätään vielä se, että viikko sitten naapurin vesivahinko tunki meillekin! Huh! Onneksi mieheni on jaksanut hoitaa todella ison osan kaikesta muuton virallisesta selvittelystä, joten itse olen voinut keskittyä pakkaamaan ja panikoimaan.

Voi siis olla, että seuraavan kerran kuvallista postausta on luvassa kun muuttolaatikot on purettu ja elämä saatu asettumaan uuteen kotiin. I'm looking forward it so stay tuned!

1 kommentti:

  1. Äläpä huoli, kaikki kääntyy parhain päin :)♥ Harmi kun ollaan Summer Soundeilla niin ei keretä muuttoavuks :(

    VastaaPoista