maanantai 2. heinäkuuta 2012

Astioiden muuttorumba

Meillä olisi kuukauden päästä muutto edessä toiseen kaupunkiin. Kaikki tavarat on saatava yhdellä kerralla autoon ja ajettua perille, koska välimatkaa on niin paljon ettei edestakaisin ajelu onnistu. Nyt olenkin alkanut miettiä kuinka ihmeessä muutan rakkaat astiani perille, kaikki kerralla ja ennen kaikkea kaikki ehjinä. Olen haalinut esimerkiksi Iittalan juomalasilaatikoita omien säilytettyjen lisäksi ja suunnitellut pakkaavani niihin juomalasit. Lautaset laitan pinoon ja väleihin talouspaperia kolhiintumista estämään. Kaikki sisustusesineet huolettavat ehkä eniten. Millä ihmeellä saan ne pakattua niin, ettei yhdenkään kohtaloksi koidu tämä muutto? Voi kun olisi rajaton määrä kuplamuovia käytettävissä! Onneksi muuttoavusta varmaan (toivottavasti?) jokainen ymmärtää ja muistaa kuinka tärkeitä nuo esineet ovat minulle eikä ainakaan tahallaan paisko niitä "SÄRKYVÄÄ" -laatikoita ympäriinsä.

Nyt on siis hyvät neuvot ja vinkit kalliit! Miten sinä olet muuttanut lasikokoelmasi paikasta toiseen?

1 kommentti:

  1. No minulla ei ole ollut kuin muutaman kymmenen kilometrin muuttomatka,mutta pakkasin tosiaan omiin laatikoihin mitä nyt oli tallessa ja ITSE kannoin henkilöautoon ja ITSE ajoin ja ITSE kannoin uuteen paikkaan niin jopa tuli ehjänä ;D

    VastaaPoista